maanantai 14. toukokuuta 2012

Neljä syytä tai vähän enemmänkin

Four Reasons -tuotteet eivät varmaan ole monellekaan enää mitään uusia tai outoja, mutta itse kokeilin niitä ensimmäisen kerran vasta menneellä viikolla. Ostin Stockalta Four Reasons Moisture Mist -hiuksiin jätettävän hoitoaineen sekä Hair Powder -hiuspuuterin. Olin kuullut Four Reasonsista lähinnä positiivisia kommentteja ja tuotteet ovat aika edullisiakin, joten oli varmaan korkea aika minunkin niitä kokeilla. 250ml Moisture Mist maksoi muistaakseni 8,90e ja pieni 100ml Hair Powder 4,90e, hiuspuuterista on myynnissä myös 250ml koko.




En ole mikään hiustuotteiden asiantuntija ja olen laiska tekemään hiuksilleni mitään. Halusin kuitenkin kirjoittaa näistä lyhyehkön jutun, sillä ainahan joku saattaa saada jotain siitä irti :) Omat hiukseni ovat käsittelemättömät, vaaleat, aika paksut ja hyväkuntoiset. Vasta pestyinä hiukseni ovat tuuheat, mutta rasvoittuvat nopeasti ja samalla lätsähtävät täysin. Inhoankin hiuksissani sitä, että vasta pestyinä ja varsinkin muotoilutuotteiden kanssa kuivattuna hiuksia tuntuu olevan melkein liikaakin (jos se on mahdollista), mutta vuorokausi pesun jälkeen hiuksia tuntuu olevan enää kolmannes jäljellä ja nekin inhottavan likaiset. Hiukseni ovat nyt kauttaaltaan aika hyvässä kunnossa, sillä leikkasin joulukuussa lähemmäs 30cm pituutta pois. Oikein pitkinä latvat alkavat kuivua ja sen vuoksi olen tottunut käyttämään oikeastaan jatkuvasti kosteuttavia hiuksiin jätettäviä hoitoaineita.

Tuotteilta etsin siis yleensä kosteutusta ja tuuheutusta. Kaikki tuotteet jotka tekevät hiuksista raskaan tai rasvaisen tuntuiset ovat poissa laskuista minun kohdallani. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella voin sanoa, että Four Reasons ei pettänyt odotuksia. Moisture Mistiä olen suihkutellut hiuksiini viikon ajan joka pesun jälkeen aika reilulla kädellä ja hiukset tuntuvat sen jäljiltä ihanan pehmeiltä. En ole myöskään huomannut, että aine tekisi hiuksiani raskaan tai rasvaisen tuntuisiksi. Olen nyt pessyt hiukset joka päivä, sillä tämän hetkisissä hommissa hiukseni tuntuvat rasvoittuvan tavallista nopeammin, normaalisti pesen hiukseni joka toinen päivä.Tuotteessa on mieto, makeahko tuoksu, joka ei kuitenkaan jää leijumaan ympäriinsä vaan häviää pian. Hiukseni ovat jokapäiväisen pesun vuoksi nyt siis aika kovalla rasituksella, mutta Moisture Mist on pitänyt ne pehmeinä ja hyvinvoivan tuntuisina.

Hiuspuuterin ostin hetken mielijohteesta ja valitsin pienen koon, koska halusin ensin vain testailla tuotetta. Olen kokeillut muutamia kuivashampoita ja yhtä hiuspuuteria aiemmin, ja suurin osa kokemuksistani eivät ole olleet kauhean hyviä. Got2b:n hiuspuuteri on esimerkiksi kyllä tehokasta muotoiluun, mutta tekee hiuksista tahmaiset ja takkuiset. Klippoteketin kehuttu kuivashampoo taas haisi oksettavalle ja auttoi hiuksiani noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen hiukseni näyttivat vain enemmän likaisilta ja lässähtäneiltä. Paras kokeilemani kuivashampoo on ollut Batisten, mutta Tropical -version tuoksu oli makuuni liian voimakas. Four Reasonsin Hair Powder tuntuukin yhdistävän kuivashampoiden ja hiuspuuterien parhaat ominaisuudet ja on osoittautunut olevan hyvä sekä tuuheutta ja pitoa antavana muotoilutuotteena että likaisten hiusten pikakaunistajana. Jossain naistenlehdessä Hair Powderia olikin vastikään kuvattu hiuspuuterina, joka toimii kuivashampoon tavoin. Jätin yksi ilta hiusten pesun väliin ja käytin aamulla Four Reasons -hiuspuuteria eikä koko päivänä tuntunut siltä, että hiukset ovat rasvaiset ja lisäksi sama poninhäntä pysyi paikoillaan aamusta iltaan. Yleensä joudun sitomaan hiuksiani kiinni useammankin kerran päivässä, sillä hiukseni ovat liukkaat. Olen myös kokeillut puuteria puhtaisiin hiuksiin antamaan tuuheutta ja rakennetta ja hyvin tuote on toiminut siihenkin. Puuterissa ei ole mielestäni mitään häiritsevää tuoksuakaan, joka jäisi leijailemaan ympärilleni.

Molempia tuotteita voin siis suositella, mikäli hakee tuotteilta samoja asiota kuin minä. Hiustuotteet toimivat tietysti erilailla eri hiuksissa, mutta omat kokemukseni Four Reasonsin tuotteista oli oikein positiiviset. Todennäköisesti tulen ostamaan molempia tuotteita toistekin ja kokeilen mielelläni merkin muitakin hiustuotteita!


Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. Tietääkseni Four Reasond ei testaa eläimillä!

2 kommenttia :

  1. Mulla myös tuo hiuspuuteri ja olen tykkäillyt.
    En pese hiuksiani päivittäin kuin pakosta ja siksikin puutereita ja kuivashampoita joitain tullut hätäavuksi hankittua.
    Hankin myös yleisen hypetyksen tahdittamana Klippotekin ja petyin,liian hentoista kamaa mun pehkolle ja vaikka pidän yleensä raskaastikin tuoksuvista tuotteista ei kyseisen aineen hajut miellyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo minäkään kaikista herkin tuoksuille, mutta ihan oikeasti alkoi oksettamaan se Klippoteketin haju, yök!
      Kiva kuulla, että muilla on tuotteista samanlaisia kokemuksia niin tietää ettei vika ainakaan pelkästään itsessä ole ;)

      Poista