sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Huulimeikkihaaste: Päivä 6

Lauantaina pääsi jälleen uusi kiilto kokeiluun ja huulille palasi taas kultaista kimallusta. Silmämeikki oli taas aika neutraali, mutta siinäkin oli oma hauskuutensa. Päivää vaivasi vain se, että meikissä käytetyt värit eivät suostu millään näkymään kuvissa oikeanlaisina. Toivottavasti kuvista saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen väreistä.






Huulimeikin kuvaus oli tuskaa ja oikeä sävy näkyykin kuvassa lähinnä tummemmissa kohdissa. Oikeasti huulet olivat siis tasaisemmat ja hieman punaisemmat kuin kuvassa. Sävy on enemmän mansikan kuin vadelman punainen ja kiillossa on ihania, pieniä, kultaisia kimalluksia. Kiilto on eiliseen tapaan Flormarin, tällä kertaa vain Supershine Miracle Colors -sarjaa, sävy on M06. Pohjalla lisää peittävyyttä antamassa oli taas Shiron Intertubea, sävynä nyt syvänpunainen Three Wolf Moon, tosin hyvin kevyesti levitettynä. Intertubesit ovat mielestäni tavallisia punia parempia kiiltojen alle, sillä niiden pysyvyys on paljon parempi.

Silmämeikissä oli myös kuvausongelmaa. Luomella on Femme Fatalen Moonglow'ta, ja värin kultainen hohde ja pinkki shimmeri tuntuvat olevan minulle mahdottomia kuvattavavia. Uskokaa kuitenkin kun sanon, että värissä on sellaiset :) Ulkonurkassa ja luomivaossa on Inglotin harmaa Pearl 451, kulmaluulla on vain ihonsävyinen Inglotin Matte 355. Moonglow on paras vaalea sävy, johon olen törmännyt pitkään aikaan. Tekisi melkein mieli käyttää sitä joka päivä!


Sunnuntai onkin viimeinen haastepäivä, joten viimeisen huulimeikkipostauksen näette huomenna. Yritän keksiä vielä jotain vähän erilaista viimeiseksi päiväksi, mikäli en ole aamulla meikatessa ihan poikki lauantain juhlimisesta ;)


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Shiro Cosmetics, Inglot, Flormar ja Femme Fatale Cosmetics eivät testaa eläimillä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti