lauantai 8. joulukuuta 2012

Ensikosketus seerumeihin á la Denova Pro

Perusteellisen testauksen jälkeen on aika kirjoittaa testattavaksi saamastani Denova Pron Normalisoivasta seerumista. Sain tuotteen testattavaksi sen maahantuojan Face Helsingin edustajalta jo hyvän aikaa sitten, mutta halusin testata tuotetta kunnolla ennen kuin kirjoitan arvioni siitä.





Kyseessä on siis rasvoittuvalle iholle suunnattu Normalisoiva kasvoseerumi. Tuotteen perustiedot alla, kopioituna suoraan Face Helsingin nettisivuilta.

Säätelee talineritystä.
Vähentää liiallista talineritystä näkyvästi.
Estää mustapäiden ja finnien muodostumista.
Tehokosteuttaa ihoa.

Vaikuttavat aineet:
sinkki, E-vitamiini, provitamiini B5 (D-pantenoli), kasviproteiini, lakritsiuute

Kasvoseerumeiden tarkoitus on tehostaa kasvojenhoidon vaikutuksia ja ne sisältävät yleensä suuret määrät tehoaineita. Seerumia voi käyttää kasvojen lisäksi kaulan ja dekolteen alueella. Denova Prolta löytyy kuusi erilaista seerumia, joten joka ihotyypille ja tarpeeseen löytyy sopiva.

Denova Pro on puolalaisen perheyrityksen, Ziajan, tytäryhtiö, ja sen tarkoitus on olla ammattilaisihonhoitosarja, jolla on erinomainen hinta-laatusuhde. Tuotevalikoima on laaja (yli 100 tuotetta!) ja tuotteita käytetään niin ammatti- kuin kotikäytössäkin. Sarjan tuotteet on kliinisesti- ja allergiatestattuja ja niissä käytetään paljon luonnollisia ainesosia. Osa ainesosista on ekosertifioituja luomutuotteita. Denova Prota myydään useissa kauneushoitoloissa ja jälleenmyyjät löytää täältä.

Sain itse valita tuotteen, jonka haluan testata, ja koska en ole koskaan käyttänyt seerumeita, halusin nyt kokeilla sellaista. Seerumit on minun osaltani jääneet kauppojen hyllyille usein siksi, että ne ovat todella kalliita. Denova Prossa yllättikin sen edullisuus, seerumien suositushinta on 14,95e/15ml. Äkkiseltään hinta voi tuntua isoltakin, kun tuotetta on tuubissa vain 15ml, mutta seerumia tarvitsee vain hyvin pienen määrän kerrallaan, joten tuubi riittää pitkäksi aikaa. Useinhan seerumit maksavat useita kymmeniä, joskus jopa satoja euroja pienestä koosta huolimatta. Muutenkin Denova Pron tuotteet ovat varsin kohtuu hintaisia ammattilaissarjaksi, esim. 50ml kasvovoiteiden suositushinta näyttäisi olevan 19,95e.

Ammattimaisuus näkyy tuotteiden ulkonäössä, joka on selkeä ja todellakin ammattimaisen näköinen. Purkit ja tuubit eivät ole ehkä jännittävimpiä ja kauneimpia, mutta eivät myöskään halvan näköisiä. Tuubi on seerumille toimiva pakkaus ja kapeasta nokasta on helppo annostella tuotetta sopivan pieni määrä. Koko kasvoille ei tosiaan tarvitse kuin pienen pisaran seerumia.


Pisara seerumia kädelläni.


Aloin käyttämään seerumia jo pari kuukautta sitten, mutta keskeytin tuotteen käytön. Sain pienimuotoisen näppylähyökkäyksen kasvoilleni vähän aikaa seerumia käytettyäni ja halusin selvittää johtuiko näppylät seerumista vai jostain muusta (minun tapauksessani todennäköisesti hormonaalisista) syystä. Odottelin hormonikierron sellaiseen vaiheeseen, jolloin minulla pitäisi olla iho parhaimmillaan, ennen kuin aloitin seerumin käytön uudestaan, ja onneksi sain todeta, että näppylät eivät johtuneet seerumista. Olen nyt taas käytellyt seerumia muutaman viikon ja isompia näppylähyökkäyksiä ei ole tullut. Saan kyllä edelleen silloin tällöin jonkin näppylän, mutta sellainen ihoni on koko ajan ollut, jopa nyt kun se on paremmassa kunnossa kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Käytän seerumia iltapesun yhteydessä pesun ja kuorinnan jälkeen, mutta ennen silmänympärys- ja yövoidetta. Seerumi on samean läpikuultavaa, melko ohutta voidetta, jossa ei ole mitään tuoksua. Seerumi levittyy helposti kasvoille, mutta sen kanssa saa olla nopea, sillä se imeytyy hetkessä. Ennen imeytymistä seerumi tuntuu hetken tahmealta iholla, mutta tämä vaihe kestää vain muutaman sekunnin ennen kuin seerumi imeytyy kokonaan ihoon.

Tärkein asia seerumissa on tietenkin sen vaikutukset. Omalla kohdallani en ole nähnyt ihon parantumisessa valtavaa eroa entiseen. Sain ihoni jo huomattavasti parempaan kuntoon käyttämällä Paula's Choicen BHA -kuorintaa, joten eroa on vaikeampi enää huomata. Nenäni mustapäät tosin ovat mielestäni vähentyneet viime aikoina, joten voi olla, että seerumi on auttanut siinä BHA -kuorinnan rinnalla. Ihoni on edelleen joka tapauksessa rasvoittuva ja saan silloin tällöin näppylöitä, mutta en enää siinä määrin kuin ennen. Rasvoittuminen on myös vähentynyt, mutta tämä voi olla myös sään muutoksesta johtuvaa.

Se missä huomaan eron seerumia käyttäessäni on tuntumassa, joka jää iholle kasvojen iltapesun jälkeen. Vaikka ihoni on rasvoittuva, kaipaa sekin varsinkin illalla pesun jälkeen kosteutusta. Erityisesti ilmojen viiletessä huomasin, että ihoni kaipaa jo vähän enemmän kosteutusta ja seerumin lisääminen pesun ja kuorinnan jälkeen saa heti ihoni tuntumaan jo kosteutetulta ja pehmeältä. Iho jää kuitenkin mattapintaiseksi, joten uskaltaisin laittaa seerumia myös aamulla. Olen myös huomannut, että yövoide imeytyy ihooni paremmin, kun laitan sen alle seerumin.


Tässä vielä seerumin sisälmykset niistä kiinnostuneille!

Seerumin kokeilun perusteella minulle jäi positiivinen kuva Denova Pron tuotteista. Haluaisin kokeilla muitakin heidän tuotteitaan ja varmaan jotain kasvovoidetta ostankin  kunhan saan entiset käytettyä pois. Myös silmänympärysvoidetta taidan kokeilla jossain vaiheessa, sillä en ole vielä löytänyt luottotuotetta siihen tehtävään. Normalisoiva seerumi oli mukava tuttavuus, joka jättää ihon hyvän ja pehmeän tuntuiseksi, vaikka mitään ihmevaikutusta en sen huomannutkaan tekevän. Suosittelen Denova Prota kaikille, joilla on vielä sopivat ja kohtuu hintaiset ihonhoitotuotteet löytämättä. Denova Pron valikoima on todella laaja ja oikeiden tuotteiden ostoon saa varmasti apua sarjaa myyvistä hoitoloista. Mielestäni tällainen ammattilaiskäytössäkin oleva kohtuullisen hintainen sarja on oikein tervetullut Suomen markkinoille!


Tuote saatu testattavaksi maahantuojan edustajalta, mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Denova Pro eikä sen emoyhtiö Ziaja käytä eläinkokeita!

2 kommenttia :

  1. Mielenkiintoista, kuullostaa siltä että minunkin kannattaisi tutustua näihin tuotteisiin, joten kiitos vaan vinkistä! :)

    VastaaPoista