perjantai 12. heinäkuuta 2013

Mascaran metsästystä: Stila Stay All Day

Olen viivytellyt tätä mascara -postausta jo vähän aikaa, koska en oikein tiennyt mitä mieltä tästä ostoksestani olen. Lopultakin olen saanut ajatukseni jonkinlaiseen järjestykseen ja sain ne kirjoitettuun muotoonkin. 




Kyseessä on siis pari kuukautta sitten BeautyBaysta hankkimani Stilan Stay All Day Water Resistant Volymizing Mascara. Varsinaisessa pakkauksessa tosin puhutaan jo ihan waterproof, eli vedenkestävästä mascarasta, tuon water resistantin sijaan, joka antaisi enemmän ymmärtää mascaran vain hylkivän kosteutta. 

Ensimmäinen reaktio mascarasta oli, että se on simppelissä, kivan näköisessä mustassa putkilossa. Harja taas näytti ensivilkaisulla siltä, että kissani olisi päässyt siihen käsiksi ennen minua (myöhemmin muuten pääsikin, mutta ei siitä sen enempää...). Harja oli siis melko räjähtäneen näköinen tapaus. 
Ensitestailuissa ripsiväri harjoineen kuitenkin yllätti ihan positiivisesti. Mascaramassa oli heti paksuhkoa ja voidemaista tuuheuttaen, mutta ei kuitenkaan liian raskasta. Harja myös erotteli ripset kohtuullisesti, vaikka onkin aika perinteistä harjamateriaalia, mikä ei minun ripsilleni ole paras. Kooltaan harja on keskikokoa, ei pieni, mutta ei suurinkaan. Harjaksia on kolmessa rivissä ja niiden välissä on tyhjää.


Harja näyttää oikeasti räjähtäneemmältä ja epäsiistimmältä kuin kuvassa.


Mielipiteen vaihtelut alkoivat kuitenkin jonkin aikaa tätä käytettyäni. Aluksi jo voidemainen massa alkoi melko nopeasti kuivua, ja vaikka onkin vielä tälläkin hetkellä ihan käyttökelpoista, on siihen tullut selvästi jo paakkuja, jotka myös päätyvät vähän ripsiin (alla olevat kuvat otettu nyt parin kuukauden käytön jälkeen, ei uutena). Paakuista huolimatta ripsiväri tekee edelleen ihan kohtuullisen nättiä jälkeä. Arkikäytössä yksi kerros tuo jo tarpeeksi tuuheutta ja harja kaivelee pienimätkin ripset esiin, vaikka hieman kuivahtanut massa ei enää tuo ihan niin eroteltua tulosta. Myös taivutukset pysyvät paikoillaan.

Huomasin myös, että nimitys water resistant on tosiaan tälle parempi kuin waterproof, sillä välillä mascara on hieman tuhrinut. Mitään isoa sotkuongelmaa mascarasta ei ole, mutta joskus saa pyyhkäistä silmien alta pienen tuhrun pois, ja vedenkestävillä ripsiväreillä minulla ei ole yleensä mitään pysyvyysongelmia. Positiivisena puolena mascara on tosin paljon helpompi poistaakin kuin muut vedenkestävät. Manteliöljyllä homma hoituu helposti ja jopa Pirkan meikinpoistoliinoilla tämä lähti, tosin vähän isomman työn jälkeen.


Mascaraa ripsissä yksi reilu kerros, ripset taivutettu.

Mascaraa kaksi kerrosta.


Eli pienillä viilauksilla tämä olisi erinomainen ripsiväri, mutta nyt tämä jää vain ihan kiva kategoriaan. Talvella en tätä voisi käyttää, koska silloin tarvitsen täysin vedenkestävän ripsivärin. Harja saisi mielellään olla vielä erottelevampi, minulle mieluiten kumi-/muoviharja, ja massa saisi pitää alkuperäisen koostumuksensa pidempään. Stilan Stay All Day -mascara maksaa BeautyBayssä n. 17,70€/8,5ml, eli suunnilleen niissä hintaluokissa ollaan kuin nykyisin jo markettiripsarit Suomessa. En ole ainakaan ihan heti ostamassa tätä uudelleen, mutta paremman puuttuessa voisin tätä kesäksi ostaa toistekin. 




Olen ennenkin kysellyt vinkkejä hyvistä vedenkestävistä mascaroista, mutta nyt kyselen uudelleen. Jos jollain on ehdottaa jokin vedenkestävä, eläinkokeeton ja mieluiten kumi-/muoviharjallinen ripsiväri, niin kommentoikaa! Ja saa toki kommentoida muutakin :)


Briefly in English: I bought Stila Stay All Day Water Resistant Volumizing Mascara from BeautyBay. It makes my lashes look pretty nice and full, despite the brush looking quite suspicious. The problem is that it really is just water resistant instead of waterproof, which the packaging states, so it can smudge a bit. Also, the formula was nice and creamy only for a little while and it quickly started drying out and making clumps. All and all, a decent mascara that could be amazing with little improvements.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni Stila ei testaa eläimillä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti