sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Posket sanoo (Colour)Pop!

Taas ollaan jännän äärellä. ColourPopin huulimeikit ja luomivärit ovat jo tuttua kauraa täällä, mutta poskipuna ja highlighter on jotain uutta.
ColourPopin syyskokoelman teema oli ysäri ja siinä olisi ollut paljon ihanaa. Rahapulassani tilasin kuitenkin vain Cruel Intentions poskipunan. Vanhasta valikoimasta valitsin tilaukseeni myös yhden korostusvärin, eli highlighterin, sävyssä Smoke N Whistles. Tottakai tilasin myös yhden huulipunan lisää, mutta keskitytään tänään tuomaan väriä vain poskille, ja tutustutaan uusimpaan huulipunaani myöhemmin.




Cruel Intentions eli Julmia aikeita on melkoinen ysäriklassikko. Kai kaikki ovat nähneet elokuvan? Minulta leffa löytyy vhs:nä, mutta en kyllä edes omista sopivaa laitetta sen katseluun. Nuorena elokuva tuli katsottua moneen kertaan ja pitäisi varmaan taas verestää muistoja Sarah Michelle Gellarin, Ryan Philippen, Reese Witherspoonin ja Selma Blairin parissa.

Elokuvan mukaan nimetty poskipuna on pakkauksessaan aika hillityltä näyttävä, murrettu ruusunpunainen. Iholla puna on raikkaampi ja lämpimämpi, kuin miltä se näyttää pannussa. Kuvittelin punan malvaisemmaksi ja viileämmäksi, mutta kaunis se on joka tapauksessa. 
Sävy sopii loistavasti syksyyn ja tuo kasvoille tervettä hehkua, vaikka onkin mattainen. Sävy ei ole aivan talvisen omenanpunainen vaan vähän murretumpi syksyinen serkku. 

Koostumus poskipunassa on ehkä vielä voidemaisempi kuin ColourPopin luomiväreissä. Pintakuvionti kuluu pois hetkessä. Poskilla puna muuttuu samantien puuteriseksi ja pysyy paikoillaan koko päivän. Levitykseen käynee sormien lisäksi synteettinen sivellin. Itse olen testaillut vain sormin levitystä. Hintaa punalla on 8$ (n. 7,20€)



ColourPop - Cruel Intentions

Smoke N Whistles oli kokenut vähän kovia matkalla Amerikasta. Yhtenä aamuna minulle sitten sattuikin onnettomuus ja puolet korostusväristä putosi lattialle palasiksi...Onneksi edes puolet säilyi, sillä sekin riittää pitkäksi aikaa.
Sävyltään Smoke N Whistles on viileänpuoleinen ja vaaleanpunertava. Pannussa korostusväri näyttää persikkaiselta ja tummemmalta. Iholla väri on hyvin vaalea ja sävyltään tosiaan enimmäkseen vaaleanpunaiseen taittava. Valon kulmaa vaihtelemalla siinä välähtelee kuitenkin myös persikkaista hehkua. 

Koostumus highlighterissa ei ole niin voidemainen kuin poskipunassa, mutta siinäkin on Colourpopin omaleimainen puolivoidemaisuus. Iholle väri leviää helposti ja sillä saa joko todella voimakkaat tai hillityt korostukset tuotteen määrästä riippuen. Paras väline levitykseen taitaa olla sormi, mutta pientä synteettistä sivellintäkin voi kokeilla.
Kestävyys ei ole yhtä hyvä kuin poskipunassa. Parhaiten korostus säilyy kasvoilla, kun sen puuteroi kevyesti. Hohteesta saa kyllä helposti tarpeeksi voimakkaan, jotta se näkyy puuteroinnin läpi.
Smoke N Whistlesissä ei ole isoa glitteriä, mutta siitä voi erottaa pieniä kimallehiukkasia. Iholla korostus ei onneksi näytä glitteriseltä, vaan kimalteet erottaa vain aivan lähietäisyydeltä. Ihon tekstuuriakaan tämä ei tuntunut korostavan. Sävyltään Smoke N Whistles on todella kaunis, mutta koostumukseltaan se ei ylitä suosikkiani, Too Facedin Candlelight Duoa. ColourPop highlighterit maksavat poskipunien tapaan 8$.


ColourPop - Smoke N Whistles

Alimmaisena vielä swatchit molemmista ihanuuksista. Cruel Intentions suorastaan hehkuu raikkaana punaisena, ja Smoke N Whistles hohtaa voimakkaasti ja on tarpeeksi vaalea kalpeanaamoillekin. Ihan alimmaisena onkin sitten blogini ensimmäinen video!
Varsinkin korostustuotteet ovat varsinainen maanvaiva kuvattavaksi, joten halusin tallentaa kaksikon videolle. Siinä näkyy paremmin Smoke N Whistlesin hohto, ja muutenkin saa erilailla käsityksen tuotteiden sävyistä kuin valokuvassa. Toivottavasti pidätte pienestä videostani. Ajattelin, että voisin tehdä näitä pikkuvideoita swatcheista jatkossakin!






Tuliko Cruel Intentionista nostalgisia fiiliksiä? Haluatteko lisää videoita?


Briefly in English: Something new from ColourPop! From the 90's fall collection I picked up my very first ColourPop blush. I have to admit that the name Cruel Intentions had something to do with my decision. I love that movie and I've seen it dozens of times. The blush is very creamy, it has the same kind of half powder half cream consistency that the ColourPop eye shadows have. The shade is a warmish, fresh red. It's perfect for fall since it's not quite the wintery apple red, but a little bit more subdued fall version of that. The blush is easy to apply with fingers and it lasts all day on me!
The other face product I picked up is a highlighter from the regular collection. It's called Smoke N Whistles. It had broken on the way here and I accidentally dropped the other half on the floor one morning. Well, at least I have half of it left and that will last a long time on me. 
The shade of Smoke N Whistles is a pale pink. On the pan it actually looks more peach and you can see some peach in it when the light hits it from a right angle, but it's definitely more on the cooler pink side. There's some small shimmer in the product that shows when looked closely, but it's by no means glittery. You can get either very subtle or very strong highlight with this depending on how much you use. I've been using my fingers to apply it. I have noticed that the highlighter doesn't last as long as the blush on me. I tried powdering it lightly and that helped and you can definitely still see the highlight from under the powder. The consistency is not as creamy as the blush or the eye shadows, but there's some creaminess in the highlighter too. The price of both the blush and the highlighter is a mere 8$ per piece.
There's a little swatch video of the blush and highlighter at the bottom of this post. I hope you like the video!

Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omiani. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni ColourPop ei käytä eläinkokeita!
Products in this post were purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post, As far as I know ColourPop is cruelty free!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti