maanantai 4. joulukuuta 2017

Täydellinen poskipuna? - Essence Satin touch blush

Hei kaikki pitkästä aikaa! Lopultakin sain itsestäni irti uuden postauksen verran. En höpise tähän alkuun sen enempää, vaan menen suoraan päivän aiheeseen. Postauksen loppuun kirjoittelen vähän kuulumisiani, ja ne joita kuulumiseni kiinnostaa voivat lukea niitä sitten sieltä.

Päivän aihe on kuitenkin nykyinen suosikkiposkipunani: Essencen Satin touch blush sävyssä 20 Satin love. Yksi suosikkitubettajistani, KathleenLights, hehkutti tätä poskipunaa jossain suosikit videossaan jo kuukausia sitten ja minä riensin heti tsekkaamaan Tokmannilta, olisiko tämä poskipuna valikoimassa. Tämä ostos menee siis täysin Kathleenin piikkiin. Onneksi Essence on niin edullinen merkki, että lompakkoni laihtui vain muutaman euron verran. Ostin punan jo aikoja sitten, joten kuittia minulla tästä ei ole enää, mutta hinta taitaa olla jossain 34 euron paikkeilla.





Poskipunan nimi jo kertookin, että kyseessä on viimeistelyltään satiininen poskipuna. Essencellä löytyy vastaavanlaisella pakkauksella myös mattaisia punia. Pakkauksen taustalta löytyy lupaus satiinisen pehmeästä poskipunasta, jolla saa raikkaan näköisen ihon koko päiväksi.

Poskipunan koostumus onkin tosi ihana. Satiininen puna levittyy ja häivyttyy kauniin tasaisesti ja näyttää tosiaan raikkaalta iholla. Kevyt hohto saa ihon näyttämään terveeltä ja luonnolliselta. Satin touch poskipunassa ei ole hilettä eikä glitteriä, joten se ei myöskään korosta ihon tekstuuria.

Pigmenttiä on minun makuuni sopivasti. Punaa ei tarvi pakata montaa kerrosta iholle, jotta se näkyy, mutta tällä ei kuitenkaan tee helposti övereitäkään. Tämä on ollut jo kuukausia ainoa käyttämäni poskipuna ja pinnan kuviointi on minulla yhä näkyvissä. Puna on siis riittoisa.




Sävyltään Satin love on melko yleispätevä poskipuna. Tummemmalle iholle tämä on toki liian vaalea, mutta vaaleille ja keskivaaleille ihonsävyille tämä sopinee oli ihon pohjasävy sitten lämmin, neutraali tai viileä. Sävy on sen verran luonnollinen, että se sopii myös kaikenlaisiin meikkeihin. Tämä on myös ihan loistava poskipuna matkoille, sillä pakkaus on kevyt ja pieni ja sävy tosiaan sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Satin loven sävyä kuvailisin kevyen persikkaiseksi vaaleanpunaiseksi. Oikea sävy oli hyvin vaikea saada kuviin. Yllä olevissa kuvissa puna näyttää liian viileältä pannussaan ja alla olevassa swatchissa sävy on todellista persikkaisempi. Alta kuitenkin näkyy hyvin punan koostumus ja satiininen pinta. Todellisuus on siis jotain näiden kuvien välimaastosta, hieman lämpimään ja persikkaan taittava vaaleanpunainen. Omalla neutraalilla ihollani sävy näyttää luonnollisen vaaleanpunertavalta, ei ollenkaan liian lämpimältä.




Essence Satin touch blush on tosiaan ollut ainoa käytössäni ollut puna jo kuukausia. En keksi tästä oikein mitään moitittavaa, Kaunis sävy, loistava koostumus ja hyvä pysyvyys yhdistettynä edulliseen hintaan. Lisäksi tätä saa Suomessa ihan kivijalkakaupoista (ainakin Tokmanneilta). Mitä muuta voisi meikkituotteelta toivoa?



Nyt loppuun niitä kuulumisia. Jos olette ihmetelleet, missä olen ollut viime kuukaudet, niin vastaus on ihan kotona. Osittain blogin hiljaisuus on johtunut omasta jaksamisesta ja osittain myös inspiraation puutteesta. Minulla todettiin kesällä kilpirauhasen vajaatoiminta ja olen heinäkuusta lähtien ollut koelääkityksellä. Kilpirauhanen vaivasi jo aiemmin ja epäilin sitä itse jo reilusti yli vuosi sitten, mutta silloin lääkärit eivät asiaan uskoneet. Myöhemmin verikoetulokset kuitenkin vahvistivat omat epäilyni ja koelääkitys määrättiin heti. Nyt syksyllä melko pieni annostukseni on taas tuntunut riittämättömältä, joten toivottavasti pääsen pian lääkärin puheille ja lääkityksen jatkosta päätetään.

Kilpirauhanen ei ole ollut ainoa terveysongelmani tämän vuoden aikana. Alkuvuodesta minulta poistettiin kohdusta kookas polyyppi. Koin ensimmäisen nukutukseni aikuisiällä toimenpiteessä! Polyyppiin liittyneet ongelmat eivät ole kuitenkaan poiston jälkeen loppuneet. Mahdollisesti kilpirauhanen voi olla yhteydessä myös näihin vaivoihin, joten lääkäriaika tulisi tarpeeseen.

Minulla on ollut myös vähän ongelmia keksiä postausaiheita. Jonossa oli paljon tuotteita, joista aioin kirjoittaa, mutta erilaiset yrityskaupat kaatoivat suunnitelmiani. Periaatteeni on edelleen, että ostan vain tuotteita, jotka ovat eläinkokeettomia emoyhtiöiä myöten. Monet entiset suosikkimerkkini on myyty yhtiöille, jotka eivät ole eläinkokeettomia (kuten Estée Lauderille ja L'oréalille). En halua kirjoittaa blogiin tuotteista ja merkeistä, joita itse en enää tue, joten postauslistalta on poistunut kasa tuotteita. Esimerkiksi The Ordinaryn ihonhoitotuotteista ja meikkivoiteesta ette tule täällä kuulemaan, vaikka ne olivat suunnitelmissa. Minulla olisi nyt kuitenkin jonossa taas tuotteita, joista haluan teillekin kertoa. Viime aikoina en vain ole ostanut kosmetiikkaa entiseen tahtiin, sillä en ole tarvinut uusia tuotteita ja rahaa ei ole ollut juuri käytössä. En ostanut kosmetiikaa edes Black Fridaynä!

Toivottavasti kuitenkin saan teille pian kirjoitettua uusia postauksia. Kiitos kaikille, jotka yhä päätyvät blogiini hiljaisuuden jälkeen <3